maanantai 24. elokuuta 2015

Olen ihmisperse ja sosiopaatti

Kansan Uutiset: avoin kirje
 
Olen aika ikävä tyyppi mikäli Kansan Uutisia on uskominen, ja miksi emme uskoisi? En väitä erityisesti piittaavani Välimerellä hukkuvista. En toki halua kenenkään hukkuvan, mutten voi tehdä asialle mitään. Tai voisinhan minä, esimerkiksi Välimeren pelastustyöntekijäksi ryhtymällä. Mutta sellaiseen olen liian laiska, minua kiinnostaa enemmän mielikuvitukseni kuin ihmisten pelastaminen.  En piittaa ihmisistä yleisestikään, välitän vain harvoista. Rakkauteni on näet äärellistä, hädin tuskin se riittää läheisilleni, vielä vähemmän omalle kansalleni ja ihmiskunnalle ei lainkaan.

Ensisijaisesti toivon Euroopan olevan itsekäs; invaasio tulisi tyrehdyttää laivat käännyttämällä ja jo saapuneet pakolaiset palauttamalla. Australia kokeili tien sulkemista laivoilta ja sehän toimii. Tällä voitaisiin lisäksi estää enemmät hukkumiset, mutta se ei hyville ihmisille ratkaisuksi kelpaa. En tiedä mitä he haluavat, mutta ainakin he tietävät mitä minä olen: itsekäs ja julma ihminen. Tunnustan syytökset, enkä kadu rikoksiani. Sen sijaan kadun vain syntejäni, pahoja tekoja lähimmäisiäni vastaan. Ja afrikkalainen ei ole lähimmäiseni, viimeksi mainittuja on vain muutama tässä ihan vieressäni.

PS. En muuten ole vain pahimman lajin sosiopaatti vaan myös aktiivinen sadisti: odotan innolla työpaikkani virkistysreissua Afrikan safareille neekereitä metsästämään.

10 kommenttia:

Feyris Nyannyan kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Lauri Stark kirjoitti...

Ehtoota Feyris ja mukavaa krapulaa aamuksi!

Näitä moraalihysterian ilmauksia vastaan ei tosiaankaan pidä puolustautua: kannattaa vain nyökätä hyväksyvästi ja vittuilla vähän perään. Hyvälle ihmiselle piikki ei tule pakolaisten suhteen koskaan täyteen, joten olemme julmia ihmisiä heidän silmissään aina. Ja ratkaisumme tietenkin olisi julma, mutta sitä on itsepuolustus aina. Jokainen päätös olla auttamatta kolmannen maailman ihmisiä on itsekäs, mutta en näe itsesäilytyksen kannalta muitakaan vaihtoehtoja. Onneksi hyvät ihmiset ovat niin kaukonäköisiä, että antavat maahantunkeutujille ilmaisen ylöspidon, kunnes ovat resurssit loppu ja sitä seuraava julmuus ja itsekkyys kahta kauheampaa.

Safarimetsästystä varten ottaisin hellekypärän, karbiinin ja matkatovereiksi Ted Nugentin ja Pentti Linkolan.

Lauri Stark kirjoitti...

Linkola ei muuten kaappihumanistina ampuisi laukaustakaan.

Lauri Stark kirjoitti...

Huonoa safariseuraa.

Anonyymi kirjoitti...

Natsit lupasi Kongon Suomelle, vaikka Saksassa valta vaihtui niin lupaus on pidettävä. Kongo kuuluu Suomelle, joten on meidän oikeutemme tehdä siellä mitä huvittaa.

http://poistyopoydalta.blogspot.fi/2009/08/kongosta-suomelle-siirtomaa.html

Lauri Stark kirjoitti...

No tietysti, aika lunastaa se mikä on omaksemme luvattu!

L kirjoitti...

Minulla oli henkilökohtainen etsikkoaika siitä olenko rasisti vaiko enkö. Koin valaistumisen ja ymmärsin että en kyllä pidä länkkäreistäkään enkä edes valtaosasta suomalaisia, inhoan kaikkia melko tasapuolisesti elleivät he anna syytä olla inhoamatta. Ei sillä rodulla niin väliä. Ilmeisesti olen siis ihmisperse, mutta se on asia jonka kanssa pystyn kyllä elämään.

Tuntuu kyllä että rasistisempia nämä suvakit ovat, heillä on omituinen fetissi aina mainita mistä paskaloukosta mikäkin pakolainen on reissunsa aloittanut ja olla kiinnostuneita mistä tahansa kulttuurista paitsi omastaan.

Toki ymmärrän että on kamalaa että ihmisiä kuolee, mutta miksi juuri nämä venepakolaiset ovat ne joita varten pitäisi valvoa yönsä kyynelehtien? Entä meksikon huumesodat? Itä-aasian uskonnolliset vainot? Nepalin maanjäristyksen jälkipyykki? Venäjän ihmisoikeustilanne? Somalian kymmeniä vuosia kestänyt rähinä?

Miksi juuri ne ihmiset joilla selvästi on ollut rahaa maksaa siitä paskapaikastaa paatissa ovat ne joita pitäisi alkaa helliä ja samalla taata ihmissalakuljettajien tulonlähteen jatkuvuus? Jos ne omaisuutensa myyneet palautettaisiin takaisin kertomaan ettei ollut hyvä idis niin ehkä niitä ei sieltä tuollaisena vyörynä edes tulisi. Tavallisimmat lähtöpaikat tiedetään. Miksei apua viedä sinne?

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys L.

Ihmettelet ihan samoja asioita kuin minäkin. On aika ilmeistä, että iso osa näistä pakenijoista ei ole niitä heikommassa asemassa olevia vaan jotain ihan muuta. Jopa vastapuoli toteaa, että nuoret miehet lähtevät, koska vain he selviävät matkasta. Kuitenkin he ovat ilmeisen tosissaan sitä mieltä, että nämä miehet on päästettävä maahamme ja samanaikaisesti meidän olisi maksettava massiivista kehitysapua lähtömaihin.

Aika paljon on riidelty siitä, ketkä ovat pakolaisia ja mitä turvapaikanhakija tarkoittaa. Vain harva tulijoista täyttää YK:N virallista pakolaismääritelmää, mitä seikkaa suvakit pyrkivät hämärtämään. Tämä on toki epäolennaista, tulijoiden motiiveilla ei ole väliä. Ainoa olennainen kysymys on, pitääkö meidän ottaa heitä vastaan? Ja ei, meidän tulee sulkeutua heiltä. Jo maassa olevat tulisi hetimmiten palauttaa ja sen jälkeen yrittää selviytyä muista rikastajavähemmistöistämme.

En väitä, että tähän ongelmaan olisi mitään inhimillistä ratkaisua. En tiedä, mikä on maahanmuuttajien parhaaksi, mutta tiedän mikä on omaksi parhaaksemme; meidän on oltava itsekkäitä, vaikka se merkitsisi kärsimyksiä Afrikasta pakeneville. Jotkut pakenevat hengenhätää, toiset etsivät parempaa elintasoa. Mutta me emme voi auttaa. Jotain kriisiapua en vastusta, mutta se on vain ensielvytystä. Jos kehitysmaat eivät omin voimin kykene nousemaan, ei se Euroopankaan kustanuksella tule tapahtumaan.

Sontiainen kirjoitti...

Kun matkustat savannille, muista varautua yllättäviin tilanteisiin =D https://www.youtube.com/watch?v=4OrHdWw1mDg

Lauri Stark kirjoitti...

No, jo on saakeli piirretty. Kiintoisa kuriositeetti, että YLE on tätä sarjaa kanavillaan näyttänyt.