perjantai 6. toukokuuta 2016

Sarastuksessa kajahtaa jälleen

Kirjoitan tällä kertaa identiteetistä ja mikä siinä oikeastaan on homman pihvinä.

Mistä lähtee käsitys, että oikeisto ja islam pelaisivat samaan pussiin? Taustalla on ajatus, että nämä kaksi ryhmää jakavat oleellisilta osin saman maailmankuvan. Yhtäläisyyksiä selvästi löytyykin: molemmat vannovat patriarkaalisen järjestyksen, traditioiden ja hierarkioiden nimiin. Jäljelle jäävät erot näyttävät liberaalin silmissä kosmeettisilta. Hänen näkövinkkelistään islamistien ja radikaalioikeistolaisten ei ole järkevää taistella toisiansa vastaan, sillä samalla asiallahan he ovat. Mutta tässä hän sortuu yleistämään oman ajattelutapansa. Aatteelliset samankaltaisuudet eivät vielä merkitse minkään sortin liittolaisuutta. Traditionaalinen ideologia ei estänyt keskiajan Eurooppaa ja arabialaista maailmaa taistelemasta verissä päin toisiaan vastaan.

Ei kommentteja: