tiistai 8. marraskuuta 2016

Sarastus julistaa tuomionsa USA:n vaaleista

Suomensin amerikkalaisen Jack Donovanin tekstin Trumpin kulttisuosiosta:

Kukaan ei tee Amerikasta suurta.

Aurinko paistaisi ja linnut laulaisivat ”tsippa-dii-duu-daa”, kunnes valkopäämerikotka syöksyisi taivaalta ja huutaisi ”Häipykää ämmät, minä olen Amerikka! Maistakaa Metallicaa, hinttarit!”

Trump-nakkisämpylöitä grillattaisiin, ja blondit tähtilippubikineissä poseeraisivat uusimpien automaattiaseiden kera ja pesisivät punaisia, valkoisia ja sinisiä urheiluautoja, kaikki Amerikan Yhdysvalloissa valmistettuja.

Ja neljän tai kahdeksan vuoden jälkeenkin systeemiset ongelmat olisivat edelleen olemassa. Todellisia muutoksia ei olisi tapahtunut. Suurliiketoiminta kasvaisi suuremmaksi. Kuluttajat olisivat entistä kulutuskeskeisempiä. Demografiset muutokset etenisivät urallaan, eikä amerikkalaisilla olisi edelleenkään muuta yhdistävää tekijää kuin hodarit ja tähtilippu.

Olen hänen tavoin sittenkin kallistumassa Hillaryn kannalle. Miksikö? Koska toisin kuin Trumpilta, kukaan täysjärkinen ei odota häneltä mitään hyvää. Trumpin pauloihin ovat joutuneet useat fiksummatkin ihmiset. Hän on klassinen väärä profeetta, joka luo väärää toivoa ja tyydittää turvallisuuden tunteeseen. Ennustettavuudessaan Clinton voisi - toisin kuin aiemmin ajattelin - olla sittenkin se vähemmän huono vaihtoehto. Molemmat ehdokkaat ovat läpipaskoja valehtelijoita, mutta vain toista heistä verrataan Jeesukseen vailla ironian häivääkään. Ja koska Trump varmasti epäonnistuu, olisi sen aikaansaama epätoivo ja vahinko suurempaa.

2 kommenttia:

Allaspalo kirjoitti...

Niin ovatkin hähää.
Paskoja nilkkejä, mikään ei muutu, mutta vittu perkele kun tiedostavaisttoa vituttaa se riittää minulle!
Ennustus: USA:n valtion velka kasvaa, rustbelt ruostuu edelleen ja ilmastonmuutos karkaa käsistä.

Mutta ihan oikeasti eivätpähän suvakit saaneet pitkää nenää :)

Oletko sinä K.oO oikeesti noim burgeri ettet tajua asian koomista puolta? Ihan oikeesti. Kyllä tämä tilanne huvittaa niin paljon, että piti aamuvuoron jälkeen tulla pitämään vaalistudiota paikalliseen räkälään ja nyt ollaan jo nousuhumalassa.

Hei se on nyt kultalusikka suussa syntynyt mölyapina vallankahvassa -mikä voi mennä vikaan.

Lauri Stark kirjoitti...

Sieg Heil!

Hei, äläs nyt hauku :D Jos luit aiemman tekstini vaaleista, totesin jo siinä saavani sadistista hekumaa punikkien järkytyksestä. Ja nyt siitä saadaan nauttia piitkän aikaa.

Mutta mutta...aika halpaa iloa kummiskin.